Aamu. Kello lallattelee kohti kahtatoista. Heräsin puoli yhdeksän maissa ja silmiä kutittaa vieläkin osittain unen hiekat.
Äitienpäivä on sunnuntaina. Tilasin lahjaksi kauniit hopeiset korvakorut, joissa on yönsininen kivi koristeena. Todella nätit ovat. Sopivat hyvin kaulakorun, jonka annoin syntymäpäivälahjaksi, kanssa. Nyt pitää vain odottaa, että kolahtavat postista. Kortti pitää vielä hankkia ellen sitten tee itse. Tiedä häntä. Aika ikävästi kasaantuu melkein kaikki juhlat näin alkuvuoteen. On omat, vanhempieni ja isovanhempieni synttärit, vanhempien hääpäivä, äitienpäivä ja joulunkin tavallaan lasken tuohon ryppääseen mukaan. Kaikkina noina päivinä pitäisi keksiä (ja olla varaa) ostaa jotain erikoista ja hienoa. Valitettavasti tällaisesta syrjäkylästä harvemmin edes löytää mitään spesiaalia.
Naapurilla oli eilen taas kerran juhlat. Suomipoppi soi ja pullot kilisivät. Olin kuulevinani, että tänään taas sama juttu. Voi kristus. Sanominen asiasta ei auta, sillä tuo limainen ällötys myötäilee ja pyytelee vain anteeksi ja taas viikon päästä sama juttu. Perkeleen perkele. En ymmärrä miten joku voi käyttäytyä noin ettei ota edes tuon vertaa naapureitaan huomioon. Itselle se on selvääkin selvempi juttu, että mitä myöhäisempi ajankohta, niin sitä vähemmän melua. Pitäisi kai muuttaa omia tapoja ja alkaa huudattaa musiikkia nupit kaakossa ympäri vuorokauden, mutta en oikein viitsisi, sillä seinän toisella puolen asustaa lapsiperhe, josta hyvin harvoin ääntä lähtee.
Pitääpä talsia aamukahville ja roomalaisten pariin.
Aihe(et): yleinen